Produced by Tapio Riikonen
ELÄMÄN HAWAINNOITA X: Pöyhkeä isäntä; Kauppias=mummo; Matkustaja
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1899.
Niin, hän oli wankan talon ainoa poika. Hänen wanhempansa oliwat noitasäästäwäisiä, työteliäitä ja osaansa tyytywäisiä, rehellisiä ihmisiä,joita ei ollut turmellut mikään ulkoa päin tunkeentunut paha.Kunnioitettuna paikkakuntansa järkewimpinä, esikuwallisina ihmisinä,waikuttiwat he hiljaisuudessa kansalaistensa kesken, auttaenaineellisilla waroillansa hätääntyneitä ja jakaen hywiä neuwojahakewille, niin paljon kuin heidän woimansa kummassakin kohdassariittiwät. Tämmöisen elämäntawan wallitessa kohosiwat he paikkakunnanwarakkaimmiksi ihmisiksi ja eihän se kumma ollutkaan, että niinkäwikin, sillä "rehellisyys maan perii". Ankaran Jumalan pelon ohessakäyttiwät he itsensä alhaisesti, eiwätkä häwenneet kaikissatilaisuuksissa ja paremmissakin paikoissa pitää kotitekoista waatetta.Tämän tähden ei heitä kuitenkaan kukaan halweksinut, eikä heitä mistäänpukunsa wuoksi poisajettu; päinwastoin kunnioitti moni ylhäinenkinheitä juuri yksinkertaisuutensa ja hurskaan mielenlaatunsa tähden,sillä kaikki käsittiwät, että siinä on juuri Suomen kansan elämän ehtoja perustus.
Wankka talo oli heillä, Kämälä nimeltänsä. Waltawan ja wuolaan wirrantörmällä seisoi uhkea kartano aiwan liki sywää ja leweää suwannetta.Tyyninä kesäpäiwinä kuwasteli se tyyneen weden kalwoon siwusoutajanmielestä niinkuin Ahdin linna, mutta semmoiselta ei se hänenmielestänsä todellisuudessa tuntunut, koskapa hän tiesi tunnossaan,että tuon mahtawan talon huoneissa oli lämminsydämisiä kansalaisia.
Niin tuo poika—ainoa Gabriel poika.—Kuta niukempi luonto oli heilleollut, sitä suuremmalla rakkaudella he tuota ainokaistansa rakastiwat.Wanhukset käsittiwät aiwan hywin sen, että he owat welkapäät lapsensaeduksi uhraamaan kaikki tarmonsa ja neronsa. Hartaasti katsoiwat hehäneen ja toiwoiwat niin paljon—he kokiwatkin kaswattaa häntä kaikissahywissä tawoissa ja totuttaa tuntemaan jo nuorena hywän ja kelwollisenkansalaisen welwollisuuksia.
Usein käskiwät he hänet kamariinsa, sitten kuin hän oli suuremmaksitullut, ja niissä tilaisuuksissa he koettiwat ikäänkuin koetella,oliwatko ne neuwot juurtuneet ja kaswaneet, joita he oliwat hänelleopettaneet. Hywähän siitä aina tuli, sillä eihän poika koskaanloukannut wanhempiensa mieltä, seisoihan waan toisen jalkansa nojallatoisella ronkallansa muurin nojalla, nojaten horjuwaa ruumistansamuuria wasten ja tukien sen puolen poskea kämmenellänsä. Näyttipä hänusein semmoiseltakin kuin hän olisi ollut hywin liikutettuna, sillä hänloi usein silmänsä maahan ja sanoi alakuloisesti: "niin isä, niinäiti"—.
Tällä tawalla riensi aika eteenpäin—poika kaswoi ja wanhemmatwanhentuiwat … jälkimmäiset toiwoiwat ja edellinen odotti; poikaalkoi nyt jo olla täysi mies.
Wiimeiseltä huomasiwat wanhemmat, ettei heidän elämänsä toiwolla olluthalua mihinkään työhön. Totta kyllä on, ettei hän ewännyt mennä koskaanniihin keweihin toimiin, mihin hänen talouden hoitoon tottunut japoikaansa helliwä isänsä hänet milloinkin määräsi. Mutta hän toimittikaikki hänelle uskotut toimet wälinpitämättömästi ja weltosti,ikäänkuin hän olisi tehnyt ne nukuksissaan, hywästi tai huonosti,samapa se hänelle.
Mielikarwaudella huomasiwat wanhemmat tuon haluttomuuden jawastenmielisyyden, sillä he käsittiwät, että työnteossa on niin hywinjokaisen yksityisen kuin koko kansankin elämän ehto. Tämän tähdenmuistuttiwat he usein poikaansa tuosta epäkohdasta. Näissätilaisuuksissa puh