Produced by Tapio Riikonen
Historiallisia kertomuksia I
Kirj.
Werner Söderström, Porvoo, 1898.
Margareeta.
Erämaan asutus.
Kristillinen järjestys penkkisijoista.
Käräjillä.
Peloittavan rajuksi oli kevättulva paisunut Tornionjoessa. Talvi oliollut tavattoman luminen, ja myöhäksi oli ehtinyt kevätaika, ennenkuinilmat lämpenivät. Mutta silloin suvesikin yht'äkkiä, helteisestipaahteli päivä lumista luontoa ja sulatti parissa päivässä ohkaisiksisyvät nietokset. Rymisten ja kohisten oli joesta lähtenyt jää, kapeatkosket eivät olleet ehtineet yhdellä kulauksella nielaista telientungeskelevaa joukkoa, vaan ne olivat rannoille patoutuneet ja yhäkaventaneet ärjyvät uomat, ja joen suussa oli meren jää vielähievahtamatta paikoillaan vankkana vastamuurina. Mutta vasta jäittenlähdettyä se oli jokivarren tuntureilta ja metsistä ja suomailtatulvahtanut vihaisena virtana jokea kohden, tuo sulaneiden nietoksienvahva vuo. Jokainen puro oli joeksi paisunut, jokainen oja puroksi,jossa tulvavesi kohisten kulki ja myötään reunoja laajenteli. Alavatsuomaat muuttuivat järviksi, joissa metsät saarina törröttivät, nousevavesi puhkaisi kankaiden poikki uusia uomia jokilaaksoon päin, ja itsejokilaakso, sen reunalla olevat lehtimetsät ja rantaniityt jamultaäyräät muuttuivat yhdeksi ärjyväksi, valkoisena vaahtoavaksiseläksi, joka tunki alaspäin niin valtavin voimin, että vuortenpuristamilla, ahtailla koskipaikoilla rannat edestä repeilivät jakalliot käännähtelivät ja halkeilivat, ja yli peninkulmain alojenkuului veden pauhaava ryske.
Niin kulki tulva jokea pitkin, yhä kiihtyen kulussaan jokaisenpuronsuun kohdalla. Se tempasi uurtamiltaan hiekkarannoilta mukaansajuurineen suuria puita, kaateli honkia ja katkoi näreitä, vyöryttipaksuja aloja maata ja kivikkoa matkaansa ja huuhteli likaisenkellertävänä korkealta kallioisia rinteitä ja soljuja suopetäjiä, puskipoikki kuivien kangasmaiden ja herätteli ahoilla nukkuvat kontiotpesistään. Niin nopeasti nousi tuo tulva, että tuskin ehtivät metsänelävätkään sen alta pakoon. Se saapui lappalaiskylän kohdalle, kohosijoen äyräälle ja syöksähti kylään, ja juosten saivat lappalaisetylisillään, lapsineen, poroineen ja koirineen, karata harjanteille jatunturien rinteille, ja hitaimmat juoksijat ennätti sittenkin ärjyvävuo. Lappalaiset näkivät asuntojensa ja kala-aittainsa kallistuvan jaheilahtelevan ja vähitellen nousevan jonkin vihaisen aallon hartioille,huimaa vauhtia vieriäkseen virrassa alaspäin. Muutamat koettivatveneisiin pelastaa tavaroitaan ja ruokavarojaan, viedäkseen niitämukanaan turvallisemmille ylänkömaille, mutta ennenkuin he ehtivätlepikon läpi saapua kankaalle, virta oli jo repäissyt heidän ruuhensapyörteeseen, vienyt alaspäin ja viskannut sen murskaksi ensimmäiseenkosken kallioon. Huutoa ja valitusta kaikui siitä syystä lappalaistenkyläin kohdalla keskellä tulvan tohisevaa kohinaa.
— Veden valtiaat ovat vimmoissaan, ne hukuttavat alleen koko maan!huusivat hätääntyneet pakolaiset.
Tulvaisilla rannoilla heidän noitansa tekivät taikojaan japyörähtelivät haltioissaan vihaisten kuohujen äyräällä, uhraten niillenoitakalunsa ja kalleutensa, niiden vimmaa siten vaimentaakseen. Muttaheidänkin oli siitä väleen syrjäydyttävä, juostava yhä ylemmäs, pakoonluonnon leppymätöntä kiihkoa.
— Sitä ei lepytä enää mikään, se nielee meidät väkisin, he kiljuivatavuttomi