E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Katteini Mayne Reid
Suomentanut —r —r
Tampereella,Hj. Hagelbergin kustantama,1889.
Tukala matka.
Eräänä edelläpuolenpäivänä lokakuussa v. 1810 näkyi yksinäinen miessamoilevan noiden äärettömien lakeuksien poikki, jotka ulottuvat VeraCrutz'in valtion rajoilta Oajacan valtion läpi. Mies oli ratsain jaaseilla varustettu: mutta sekä hänen hevosenpa että aseensa eivät juuriolleet soveliata jotakin vihollista kohdatessa, päälliseksi sellaisessamaassa, jossa mielet juuri silloin olivat kuohuksissa ja jossa voijoka silmänräpäys odottaa tapaavansa jonkun valtiollisen vastustajantahi jonkun noita rosvon viran ottaneita, joita Mejikossa tulvaili jajotka ryöstivät kaikilta ilman eroituksetta sekä piittaamatta, mihinpuolueesen nämä kuuluivat.
Tuon matkailijan ainoana aseena oli vanha, käyrä sapeli, muttanäyttipä epäiltävältä, voisiko sitä vetää ulos rautatupestansa, jokaoli niin ruostunut, kuin jos se vuosikausia olisi maannut virranpohjassa. Hevonen, jolla matkailija ratsasti, näkyi muinoin olleenhärkätaistelijan oma, jos sai päättää niistä monista arvista, joitasen oli rinnassa ja kupeissa; vaan mitä hyviä ominaisuuksia sillämuinoin lienee ollutkin, oli se nyt kurjimpia koneja, kuin nähdävoi. Vaikka ratsastajansa kuinka olisi sitä kannustanut, oli, näet,mahdotonta saada sitä parempaan kulkuun kuin hitaasen käyntiin, jatätä vitkallista kulkua se teki, nähtävästi malttamattoman omistajansasuureksi kiusaksi.
Miehen pukuna oli jonkinlainen valkoisesta puuvilla-kankaasta tehtynuttu ynnä öljymarjan karvaisesta nukkaverasta ommellut roimahousut.Jalassaan oli hänellä vuohennahkaiset, lyhytvartiset saappaat, jotkamuka olivat olevinaan kartuaninahasta, ja palmupuun kuiduista tehty,leveäreunainen hattu peitti hänen päätänsä. Olematta oikeastaankuluneita, näyttivät hänen vaatteensa kuitenkin jo kauan olleenkäytettyinä. Niiden leikkauksessa ja kutomisessa oli kuitenkinjotakin, joka ilmaisi niiden omistajan kuuluvan korkeampaan kuintalonpoikaissäätyyn.
Hän oli nuori, vähän yli kahdenkymmenen vuoden vaiheella, olevamies. Kasvonsa ilmaisivat lempeyttä, jota milt'ei olisi voinut pitäätyperyytenä, jos ei tätä viimeksimainittua luuloa olisi vastustanutpari vilkasta, vaikka hiukan kuopurallaan olevata silmää.
Seutu, jota tuo nuori mies matkusti, oli omiansa herättämään pelkoa,varsinkin yksinänsä olevassa ihmisessä. Joka haaralle levisi ääretön,hedelmätöin lakeus, jonka ruskealla pinnalla kasvoi harvassakaktuskasveja ja joiden siimeksessä näkyi lyhyellä, kellertävällänurmella peitettyjä täpliä. Seutu oli sanomattoman yksitoikkoinen jasynkkä. Nuo erillään olevat majat, joita pitkien välimatkojen päässätien vieressä, näkyi, olivat näiden asujamet hyljänneet. Tämä seikkaynnä kuuman ilmanalan polttava aurinko, vesitilkankin puute sekäkuoleman hiljaisuus, joka näillä autioilla aroilla vallitsi, herättialakuloisen tunteen, milt'eipä pelkoakin tuossa nuoressa ratsastajassa.
Siten jatkoi hän monta tuntia vitkallista matkaansa. Päivällisenaika lähestyi, ja auringonsäteet, jotka lankesivat kohtisuoraanpilvettömältä taivaalta, synnyttivät miltei sietämätöntä kuumuutta.Tuuli; joka tähän saakka oli ilmaa viilistänyt, oli lakannut, puidennäivettyneet lehdet riippuivat värähtämättä oksissa, ja hevonen, jokayhä vaivaloisesti ryömi eteenpäin, näytti tulevan yhtä liikkumattomaksikuin lehdetkin.
Janon vaivaamana ja väsyneenä matkasta, jonka oli kulkenut, l