Produced by Tapio Riikonen
Jyväskylässä,Weilin ja Göös'in kirjapainossa,1880.
Anna, kirj. J.
Tanskalainen ja Ruotsalainen. Hist.-Rom. kertomus
Blekingessä v. 1564. Suom. Kauno
Kuningas Kaarlo Yhdeksäs ja Vermandilainen. Suom. —t. —e. —n.
Kirj. J.
(Tanskan kielestä suomennettu.)
Oli kylmä ja tuima Marraskuun-ilta; lumi ja jää ilmoittivat jo talventuloa; suuret, vaaleanharmaat pilvet ajelivat toisiaan taivaalla, jasilloin tällöin sai vaan ystävällinen täysikuu niiden lomista katsellavalkoisia lakeuksia.
Tuuli vinkui ja humisi poppeli-aleijassa, joka vei överstin kauniillemaatalolle; se pyöritti kellastuneita lehtiä korkealla ilmassa ja veilakin mieheltä, joka pihassa valjasti hevosia vaunujen eteen.Työhuoneen ikkunasta lankesi kirkas valo ulos lumelle; se näyttihauskalta ja houkuttelevalta, ja hauskaapa tuolla sisällä olikin;mukavuutta, varallisuutta, valoa ja lämmintä, tyytyväisiä kasvoja jailoisia mieliä.
Översti käveli vakavilla ja tyyneillä akselilla edes takaisinlaattialla. Hän oli noin kuudenkymmenen vuotias mies, jokseenkin laiha,pitkä ja hoikka; hiukset olivat jo harmahtavat, mutta kasvojen juonteetsäännölliset ja ylevät; silmän-luonteessa huomasi kohta jotakinkäskevää. Överstillä oli todellinen hallisijan katsanto, joka osoitti,ett'ei hän vastustamista sallinut, taikka oikeammin ett'ei hän sitäkoskaan ollut kohdannutkaan. Järkähtämättömällä tahdonvoimalla hänhallitsi sekä itsensä että muut, ja lupauksen hän täytti yhtä tarkastikuin uhkauksenkin. Päätöksestään hän ei koskaan luopunut, sillä hän sentekikin vasta tarkoin mietittyään, mikä oikein oli, vähän siitävälittäen, oliko se hänelle sitten mieluista taikka ei. Hänen mieleensäei koskaan juolahtanut, että hänkin olisi voinut erhettyä; varmasti hänluotti omaan ymmärrykseensä ja oikeuden tuntoonsa. Muuten hän oli helläja hyvä perheenisä, ja lempeät olivat silmäykset, jotka hän tälläkinhaavaa loi vaimoonsa, joka melkein täysissä matkavaatteissa seisoikakluunin ääressä, ja nuoriin tyttäriinsä, joista toinen juuri panikirjettä sinettiin, sillä välin kuin toinen katseli ulos ikkunasta javalitteli ilman rumuutta.
Överstin rouvalla oli oikein herttaiset kasvot, ne selvään kuvastivathänen lempeätä, hellää ja uskollista sydäntään. Vaikka hän eisuorastansa mitään mieheensä vaikuttanut, taivutti hänen läsnäolonsakuitenkin, kummankaan sitä tietämättä, tätä lauhkeammalle jaleppyisämmälle mielelle. Hän oli juuri mitä sopivin överstillevaimoksi; kuinka osaavasti hän tiesi poistaa kaikki pienet vastukset,tasoittaa vähäiset harmit, ja järestää kaikki taloudelliset kohdat,överstin sitä huomaamatta; sitä paitse hän aina oli valmis taipumaanmiehensä tuumiin ja hankkeisiin. Mutta taipuiko tämäkin vastavuoroonhänen tuumiinsa? Sitä ei översti tullut ajatelleeksi; ei hänhuomannutkaan tuota pientä kärsiväisyyden juonnetta vaimonsa kasvoissa;tämä eli omaa yksinäistä sisällistä elämäänsä, toivossa, surussa jataistelossa; sen ohessa hän kasvoi ja lisääntyi uskossa jakestäväisyydessä.
Heidän nuorista tyttäristään oli vanhempi noin kahdeksantoista vuotias,pitkä, hoikka ja kaunis neiti. Vaikka hän ei vähääkään ollut isänsänäköinen, oli kuitenkin hänen olennosaan ja katsannossaan jotakin, jokaöverstistä muistutti; hänkin kantoi päätänsä korkealla, ja oudotsanoivat häntä usein ylpeäksi, jopa uhkamieliseksikin. Eikä he siinäaivan väärässä olleetkaan; mutta Anna oli kuitenkin