Produced by Matti Järvinen and Distributed Proofreaders Europe.
Aino Malmberg
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1903.
Eläintieteen dosentti Helsingin yliopistossa, tohtori Olli Hart, astuipitkin Aleksanterinkatua. Tämä maaliskuun loppupuoli oli varmaan vuodenhermostuttavin aika. Päivä paistoi, lumi suli ja kevään henki tunkikaikkialle.
Tohtori Hart astui hitaasti ja mietteissään. Nyt oli kevät, kevät! Jakevään salainen, kaihonsekainen riemu, joka houkuttelee pois arkitöistäja vie vallan kylmältä järjeltä, hiipi hänen mieleensä taas.
Joku tervehti häntä ohimennessä. Hart heräsi äkkiä unelmistaan ja alkoiastua kiivaasti ja pää pystyssä. Suun ympäri ilmestyi samassa päättävä,melkein suuttunut ilme.
Oliko hän aivan pois suunniltaan antaessaan noin vallan mielialoilleen?Ei, hän tahtoi kerrassaan pudistaa pois kaikki sentimentaalitkevättunnelmat, jotka uhkasivat viedä tarmon häneltä. Johan nytvähitellen hänenkin oli aika ruveta miehistymään. — Mutta eihän nytmuutoin ollut hätääkään. Olihan hän järkevä, nuori tiedemies,lahjakkaimpia koko yliopistossamme — hän hymyili hiukan pilkallisestimuistaessaan kuinka monta kertaa hän oli kuullut tuota vakuutettavan.Tietysti hän oli sekä järkevä että lahjakas! Jospa hän nyt vain voisiitsekin uskoa tuohon!
Mutta nyt hänen ainakin oli pidettävä huolta siitä, että muut senuskoivat. Ei saanut nyt mikään sentimentaalinen hulluus tehdä häntäkykenemättömäksi järkevään työhön.
Hän ojentihe suoraksi ja läksi taas astumaan näyttäen vakavalta jaarvokkaalta. Samassa pyörähti pieni, ketteräliikkeinen neitonenMikonkadun kulmasta hänen eteensä, tervehti nopeasti ja oli samassahävinnyt jonnekin kauppapuotiin. Pilkallinen väre Hartin suupielessätuli taas näkyviin. Hän muisti selvästi viime kevään, jolloin hän kaikenhulluutensa huippuna oli ollut vähällä kosia tuota samaa pientä,pyöreätä, tummatukkaista Vilma Aarniota. Laupias kaitselmus oli silloinvanhan tädin haamussa — taivas häntä palkitkoon — tullut väliin juuriratkaisevalla hetkellä. No, nyt ei ainakaan ollut mitään vaaraa tarjonasillä taholla. Vilma Aarnio! Kyllä oli mies ollut vallan mieletön kunoli antautua siihen leikkiin — — —
Mutta kyllä hänen nyt piti päästä muiden tiedemiesten seuraan. Se oliparas lääke kevään voimaa vastaan. Mitäs jos hän nyt suoraa päätäläksisi professori Hemmerin luo hiukan keskustelemaan tekeillä olevastateoksestaan? Ensi kesänä sen piti valmistua ja siitä oli tuleva laaja jatäydellinen selonteko Suomen perhosista.
Ja missä mahtoi Eksköldkin piillä tätä nykyä? Ei ollut häntä näkynytpitkiin aikoihin — — —
"Terve Hart", kuului samassa ääni hänen takanaan.
Hart kääntyi ympäri, ja siinä seisoi juuri tohtori Arvid Eksköld, toineneläintieteen dosentti, jota hän äsken oli ajatellut.
Parempaa seuraa Hart ei olisi voinut toivoa sillä hetkellä. Jos mikäänmaailmassa oli omiaan pysyttämään häntä tasapainossa ja masentamaankaikki tunteenpurkaukset, oli se juuri Eksköldin kylmän kohtelias hymy.Tavallista tyytyväisempänä Hart tervehti virkaveljeään, joka virkkoi:
"Olipa hyvä että tapasin sinut. Minulla olisi näet tärkeänlainen asiasinulle. Olitko juuri menossa jonnekin?"
"Hemmerin luo vain, mutta…"
"No, niin mennään siis yhdessä. Tiellä selvitän asiani, johon sittentoivon ukko Hemmerin antavan siunauksensa."
Molemmat miehet kääntyivät yhdessä Yrjönkadulle