Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Romaani
Kirj.
Otava, Helsinki, 1921.
Poika saattaa olla kahdeksantoista, tyttö vuotta nuorempi. Pojalla onvallattomat, ruskeat kiharat ja suu, joka aina näyttää olevan valmishymyilemään, tytön tukka on vaalea ja suora, hänen huulensa pysyvätvisusti yhdessä, ja kun hän hymyilee, tekee hän sen kuin puolittainpakosta. Pojan huulilla pyörähtelee lakkaamatta sanoja, joita hänei kuitenkaan uskalla tuoda julki, tyttö jatkaa, ikäänkuin poikaaei olisikaan, tasaista, määräperäistä kulkuaan; hänen olennossaanon jotakin pidättynyttä, jonka syrjäinen yhtä hyvällä syyllä voiselittää tylyydeksi kuin arkuudeksi. Pojan silmät loistavat, hän onnuori ja hän tuntee asioita, jotka tahtoisi pukea sanoiksi; tytönsininen, verhottu katse ei kiellä eikä käske. Ja kun poika tarttuuhänen käteensä arasti ja ujosti, niinkuin hänenlaiseltaan vähimminodottaisi, näyttää siltä, kuin tyttö koko asiaa tuskin huomaisikaan."Jos sinua huvittaa pidellä minua sormenpäistä, niin pitele nytsitten."
Mutta pojalle se näkyy tuottavan suurta nautintoa ja mielenrauhaa.Hän kulkee ääneti tytön rinnalla ja mukautuu tämän hiljaiseen,säännölliseen tahtiin.
Sillä tavoin kulkevat Erik, Peuraniemen kunnallisneuvoksen,Wegenerin, vanhin poika, ja Esteri, Hermanni Hannukselan ainoatytär, elokuun viimeisenä lauantai-iltana kuutamoisella maantiellä.Nuoria he ovat molemmat ja lapsellisia ja aavistelevia, ja heidänvanhempansa ovat pitäjän varakkaimpia. Jos heitä huvittaa kulkeayksinäisellä maantiellä, niin sen asian kanssa ei syrjäisellä olemitään tekemistä.
Nyt on, kuten sanottu, elokuinen lauantai-ilta, ja Palonkylännuoret ovat kokoontuneet tanssimaan Hietaniemen riiheen. Oikeastaanriihitanssien aika on jo kauan sitten ohi, mutta joskus saattaatapahtua, että nuoret eivät saata hillitä itseään, vaikka varmastitietävät, että huomenna on nuorisoseuran talolla iltamat.Loppuviikosta käy kuiske mies mieheltä: Hietaniemessä tanssitaanlauantaina, ja niin he kokoontuvat, kenenkään kutsumatta ja kenenkäänkäskemättä, aivan kuin yhteisestä päätöksestä kuluttamaan senliikavoiman, mikä viikon varrella on jäänyt käyttämättä. Niin hesiis hiessä päin pyörivät Hietaniemen riihessä, ja tanssin jytke jahanurin intohimoinen ulvonta, johon sekoittautuu lyhyitä naurahduksiaja huudahduksia, kantautuu maantielle asti, kun Peuraniemen patruunanpoika ja Hannukselan tytär kulkevat siitä ohi. Siinä on sentäänelämää ja tunnelmaa, ja Peuraniemen patruunan poika tuntee itsensärohkeammaksi ja miehekkäämmäksi. Hän hellittää nyt Hannukselantyttären sormenpäistä ja ottaa käden rehellisesti omaansa. Eikätyttö, tapansa mukaan, ole tästä tietääkseenkään.
Elokuinen ilta on hartautta ja tunnelmaa täynnä. Kaksi aavistelevastija kaukaisesti toisiinsa rakastunutta ihmistä kulkee ääneti eteenpäinhuomaamatta, kuinka kylä jää taakse ja kuinka matka ja aika kuluvat.Vanha juttu, joka sadat ja tuhannet kerrat uudistuu joka elokuu.Mutta Peuraniemen pojalle ja Hannukselan tyttärelle se on aivanuutta ja ennen kokematonta. Maailma näytäksen heidän silmillääntoisenlaiselta kuin tavallisissa arkioloissa.
Takana tuikkivat tulet mustasta kylästä, ja edessä avautuvat alajoensilmänkantamattomat vainiot. Sadat ja yhä sadat ladot kuvastuvatkatsojan silmään, milloin piirtyen terävärajaisina, mustina jauhkaavina kirkasta kuudanta vasten, milloin antaen kattonsavälkkyä kuunvalossa hillittynä tai loistavana, riippuen paikastaja valaistussuhteista. Siinä ne seisovat r