E-text prepared by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen
Koko maailman pikku ystävä
Kirj.
Englanninkielestä suomentanut Hannes Leiviskä
Arvi A Karisto, Hämeenlinna, 1917.
Rudyard Kipling on Englannin kirjallisuuden kaikkein tunnetuimpianimiä, ei ainoastaan brittien huomattavampiin kuuluvana kirjailijana,vaan jokaiselle sivistyskielelle käännettyjen kiehtoviennuorisonkertomusten sepittäjänä, joka on valanut uutta henkeä maailmannousevaan sukupolveen. Pääasiallisesti tästä ansiosta hän vuonna 1907sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, silloin vasta 42-vuotiaana, — jahänen tuotantonsa käsitti kuitenkin jo kolmisenkymmentä huomattavaateosta useilta erilaatuisilta aloilta. Hän kuoli vuonna 1936.
Meidän ei tarvitse tässä ottaa lukuun, että Kipling kiihkeässäisänmaanrakkaudessaan oli kiivas "imperialisti", sellainen brittiläisenmieskunnon ja sivistyksen ihailija, että hänen mielestään kokomaailman tulisi alistua englantilaisen suuruuden vallittavaksi —tulella ja miekalla, jollei muutoin. Kansallisuutensa nuorelle väellekirjoittaessaan hän toki puhuu sellaista kieltä, joka muuallakininnostuttaa valppaaseen ja itsenäiseen toimintaan, elävästi esittääitäisten olojen ihmeitä ja tarkalla silmällä havaittuja luonnonsalaisuuksia — partiolaisuutta.
Edelliseen nuorisonkirjallisuuden lajiin, valppauden ja itsenäisyydeninnosteluun, kuuluu hänen tuotannostaan esilläoleva romaani,sekin samalla avaten eteen kaukaisen maailmankolkan olot tuntijankynällä kuvattuina — tekijä nimittäin vietti nuoruutensa Intiassa.Perustaessaan partioliikkeen otti kenraaliluutnantti Baden-Powellsille peruskirjaksi "Kim"-romaanin; saadakseen tämän yleiseenluetuksi hän sovitti partiolaisten luokkakokeisiin "Kim-leikin",monin tavoin kehiteltävän harjoitustehtävän, jonka merkitystäkäytännöllisessä elämässä tämä romaani oivallisesti valaisee. Myöhemminsuunnitellessaan nuorimmille pojille jonkinlaiseksi partiolaisuudenvalmistuskouluksi ns. kolkkapoikajärjestön sai Baden-Powell sillepohjan "Viidakkopoika"-kertomuksista.
Nuoret lukijat arvellevat, että Kipling ei ole kaikkea tätäkirjoittanut nimenomaan heitä varten; mutta maailmassa on yhteiskunnannurjalla puolella paljon sellaista harvoin mainittavaa, jostanuorisonkin tulee saada soveliaassa muodossa käsitys, voidakseenvastustaa kiusauksia, karaistuakseen, selvitäkseen hankalastakinympäristöstä kelpo kansalaisiksi kuten Kim. Se on joka tapauksessapartioliikkeen pääteos kaunokirjallisuuden alalta; sentähden se eiolekaan niin vaivattoman kepeätä luettavaa kuin pelkästään joutohetkenviehäkkeiksi kyhätyt kertoelmat.
Poliisijärjestystä uhmaten hän istui hajasäärin Zam-Zammah-kanuunalla,joka lepäsi tiilialustallaan vastapäätä vanhaa Ajaib-Gheriä —Ihmeitten taloa, kuten alkuasukkaat nimittävät Lahoren museota. Se,kenellä oli hallussaan Zam-Zammah, "tultapuhkuva lohikäärme", oliPunjabinkin valtias, sillä tämä suuri viheriäksi käynyt pronssimöhkäleoli aina ensimmäisenä joutumassa valloittajan saaliiksi.
Kimin käytöstä voi kyllä vähän puolustella — hän oli potkaissut LalaDinanathin pojan pois lavetilta — koskapa englantilaisilla oli Punjabhallussaan ja Kim oli englantilainen. Hän oli kyllä ahavoitunut niintummaihoiseksi kuin kuka hyvänsä alkuasukas; mieluimmin hän käyttipaikkakunnan murrettakin ja sensijaan puhui omaa äidinkieltään vähänkatkonaisesti ja epävarmasti, ja hän oli aivan tasa-arvoisuudenkannalla basaarin kaikkien pikkupoikien kanssa. Siitä