Produced by Tapio Riikonen
Kertonut
Victor von Andrejanoff
Suomentanut
Meri Sulju
Hameenlinnassa,Arvi A. Karisto,1909.
Esipuhe.
Velipuoli.
Jättiläien ja järvi.
Kuinka vesiputous Goldingenin luona sai alkunsa.
Koirankuonolaiset.
Kurbadin tarina.
Karhuihminen.
Mitä noidat kertoivat juhannusyönä.
Kultainen nuoli.
Aarteista.
Taruja raha- ja viljaparoista.
Ihmissudet.
Pappi ja kerjäläinen.
Tuhma-Liisa.
Esipuhe.
Victor von Andrejanoff, sangen merkillinen, nuorena kuollutitämerenmaakuntalainen runoilija, syntyi 1857 Koslovin pienessäkaupungissa Tambovin kuvernementissä. Isä oli korkea-arvoinenvenäläinen santarmiupseeri, äiti saksalainen. Vanhemmat muuttivatpian Riikaan, jossa poika sai puhtaasti saksalaisen kasvatuksen. Jokoulupoikana teki hän vanhempainsa kera useita matkoja ulkomaille,tutki sittemmin Dorpatissa kansallistaloutta ja Jenassa filosofiaa.Mutta muuan pistoolin laukaus teki opinnoista lopun, parin kuukaudenvankeuden jälkeen palasi hän Riikaan.
Tähän aikaan alkoi hän urheana runoilijauransa, hänenivallisromantillinen kertomarunonsa "Keisarin istuimella" herättipaljo pahaa verta. Hän yritteli myös sanomalehdissä työskennellä,heittelehtäen eri puolueiden jaloissa. Kirjailijana oli hän ensisijassa lyyrikko, on kirjottanut myös kertomarunoja ja novelleja. Hänenkirjailussaan näkyy Nietzchen oppien vaikutusta, vaikka hänen lempeäluonteensa pyrkikin "yli-ihmis"-oppia sovittamaan ihmisystävällisempäänhenkeen. Hän kuoli 38-vuotiaana.
Viimeisinä elinvuosinaan hän valmisti tämän kokoelmansa lättiläisiäkansansatuja, joka tässä meikein kokonaan suomeksi julaistaan.Moneen toviin oleskellessaan appensa maatilalla Länsi-Kuurinmaallajoutui hän lähelle maakansaa, jossa hän omin käsin oli tilaisuudessa"poimimaan kukkasia lättiläisen saturunouden rehevästä puutarhasta".Itse hän sanoo kokoelmastaan, että se sisältää yksistään kansantarujaja -satuja, vaikka tosin muoto, jossa ne esiintyvät, esitystapa ja-laatu, vieläpä vieraalla kielellä (saksaksi), on "yksistään hänenomaisuuttaan", runoilijan taitehikasta esitystä.
Oli kerran isä, jolla oli väkevä, pelkäämätön poika. Hänenlaidunmaillaan oli paikka, missä ei kaikki ollut niinkuin olla piti jamissä jo monet olivat pelästyneet melkein kuoliaaksi. Monet näkivätsiellä kummituksia, toiset kuulivat, erittäin ukkosilmalla, surkeaavaikeroimista ja voihkintaa.
Tapahtuipa sitte, että poika eräänä iltana ratsasti syöttöpaikalle,viettääkseen siellä yön. Laskettuaan hevosensa laitumelle ja tehtyänsätulen, asettui hän mukavasti ruohikolle ja alkoi laulaa:
Hieno lemmitty on mulla, mutt' en mieti vielä häitä; saatan immen juorun suuhun, ettei kukaan häntä veis; autan häntä herjatessa, puhun mitä milloinkin —: vaan ei tiedä kylän kansa, että heilini hän on.
Silloin astui äkkiä tulen luo poika, yllään valkea paita ja päässämusta lakki, ja istuutui laulajaa vastapäätä lämmittelemään. Muttatämä huudahti tuikeasti: "Kuka sinä olet ja miksi kuljeskelet näinmyöhään ympärinsä?" Poika vastasi: "Älä riitele, veliseni, en teesinulle mitään pahaa!" — "Miksi kutsut minua veljeksesi?" — "Koskaolen sinun vanhempi veljesi." — "Sinä olet hassu, mut