ja muita jutelmia
Kirj.
Englannista suomensi
V. Hämeen-Anttila
Helsingissä,Suomalainen Kustannusosakeyhtiö kansa,1907.
Musta villakoira.
Huilun säestämä.
Koiramaailman Ismael.
Musta villakoira.
Olen ottanut tehtäväkseni kertoa tässä tarinassani, ainoatakaanpiirrettä salaamatta tai muuttamatta, elämäni tuskallisimman janöyryyttävimmän kohtauksen.
Vähintäkään mielihyvää ei siitä minulle lähde, mutta teen senpelkästään saadakseni tilaisuuden esittää lieventäviä seikkoja, mikäminulta tähän asti on tykkänään kielletty.
Käsitän aivan hyvin että pitkähkön selityksen julkaiseminenkäytöksestänsä jossakin epäiltävässä jutussa ei ylipäänsä ole paraskeino menetetyn maineen puhdistamiseksi: mutta omassa tapauksessanilöytyy eräs jolle minun ei ole sallittua enää koskaan suusanallisestipuolustautua — jos huomaisinkin kykeneväni sitä yrittämään. Ja koskahän ei mitenkään voisi ajatella minusta pahempaa kuin jo ajattelee,niin kirjotan tämän, tietäen ettei siitä voi olla minulle vahinkoa, jaheikosti toivoen että se osuisi hänen näkyviinsä ja herättäisi epäilyätokko olen ihan niin tunnoton konna, niin luihu tekopyhä, kuin miltäpakostakin olen hänen silmissään näyttänyt.
Sellaisen tuloksen pelkkä mahdollisuus saa minut täysinvälinpitämättömäksi kaikesta muusta; huolettomasti paljastankoko lukevan maailman ivalle heikkouteni ja häpeäni, koska sitenmahdollisesti voin jossakin määrin saada takaisin erään henkilönsuotuisaa mielipidettä minusta.
Tämän verran sanottuani alotan enempää siekailematta tunnustukseni:
Nimeni on Algernon Weatherhead, ja voin lisätä että palvelen eräässähallinnollisessa virastossa: että olen ainoa poika ja asun kotonaäitini kanssa.
Meillä oli ollut talo Hammersmithissä kunnes vuokrakautemme loppuessajuuri ennen tämän kertomuksen tapahtuma-ajan alkua äitini päättiettä minun terveyteni kaipasi iltaisin maalais-ilmaa, ja niin otimme"sopivan huvila-asunnon" eräällä niistä monilukuisista rakennustiloistajoita viime aikoina on ylen runsaasti ilmestynyt Lontoon ympäristöön.
Olemme nimittäneet sen "Wistaria huvilaksi". Se on sievä pikkuasumus, viimeinen irrallisten huvilain rivissä, joilla jokaisella onetupuolella pienoinen maalainen ajoveräjänsä ja sorakäytävänsä jatakana nurmikkoa riittämään tennis-kentäksi, ja pitkin sen laitaakulkee tie mäen yli rautatieasemalle.
Olisin tosin toivonut että isäntämme vähän aikaa sen jälkeen kunvahvisti vuokrasopimuksemme olisi saanut löydetyksi jonkun muunpaikan hirttäytyäkseen kuin erään ullakkomme, sillä seurauksena siitäjätti meidät palvelusneitsyt aina parin kuukauden kuluttua hurjassahermokohtauksessa, kuultuaan murhenäytelmän jossakin ostoksillaankäydessään ja luonnollisesti oitis jälkeenpäin "nähtyänsä jonkun".
Silti se on miellyttävä talo, ja voin nyt melkein antaa anteeksiisännälle kolttosen, jota aina katson törkeäksi itsekkyydeksi hänenpuoleltaan.
Maalla, niin lähellä kaupunkiakin, on likeisin naapuri jotakinenempääkin kuin pelkkä numero; hän on mahdollinen tuttava, joka pitääuutta tulokasta ainakin koevierailun arvoisena. Pian sain tietääettä naapuritaloa piti hallussaan eversti Currie, palveluksestaeronnut intialaisen rykmentin upseeri; ja useasti, kun matalanrajamuurin yli vilahdukselta näin sorean tyttömäisen