E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Suomennos
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1912.
1. Monnin on hyvä olla. 2. Monnin elämä vuorilla. 3. Vierailu. 4. Monni ei enää voi laulaa. 5. Monni laulaa taas.
Ensimäinen luku.
Monnin on hyvä olla.
Kun on jättänyt maantien, joka kulkee ylös pitkin Prättigaun pitkäälaaksoa, saa vielä aikamatkan nousta jyrkännettä tullakseen Fiderisinkylpylaitokselle. Niin vaivaloisesti läähättäen ponnistavat silloinhevoset vuorta ylöspäin, että matkustaja mieluummin nousee ajopeleistäja kiipeää jalan vihreälle kukkulalle.
Pitkähkön nousun perästä saavutaan ensin Fideris-nimiseen kylään, jokasijaitsee hymyilevällä, vihreällä kunnaalla, ja sieltä kulkee tieedelleen vuoristoon aina siksi, kunnes kylpylaitoksen yksinäinenrakennus tulee näkyviin, joka puolelta kallioisten kukkulainympäröimänä. Siellä ylhäällä kasvaa enää vain kuusia, jotka peittävätympäröiviä kukkuloita ja kallioita, ja koko seutu näyttäisi jokseenkinsynkältä, ellei kaikkialla pilkistäisi matalasta nurmiruohosta hienoja,loistavanvärisiä vuoristokukkia.
Eräänä valoisana kesäiltana astui kylpylaitoksesta ulos kaksi naista.He lähtivät kulkemaan kapeata polkua, joka talon lähellä alkaa kohotaja pian nousee hyvin jyrkästi korkeahuippuista vuorta kohden. Hepysähtyivät ensimäiselle kielekkeelle ja katselivat ympärilleen, sillähe olivat juuri vastikään tulleet kylpylaitokseen.
"Hauskaa täällä ylhäällä ei juuri ole, täti", sanoi nyt nuorempinaisista antaen katseensa liukua yltympäri. "Pelkkiä kallioita jakuusimetsiä ja taaskin vuori ja kuusia sen rinteillä. Jos meidän pitääjäädä tänne kuudeksi viikoksi, niin tahtoisinpa, että ympärillämmeolisi jotain hauskempaakin nähtävänä."
"Hauskuuteen ei ainakaan kuulune, että hukkaat täällä ylhäällähohtokiviristisi, Paula", vastasi täti solmien punaista samettinauhaa,jossa säihkyvä risti riippui. "Jo kolmannen kerran tulomme jälkeensidon nauhan. En tiedä, onko vika sinussa vai nauhassa, mutta sentiedän, että surisit sen hukkumista."
"Ei, ei", huusi Paula vilkkaasti, "risti ei saa hukkua, ei milläänehdolla, onhan se isoäidin muisto ja suurin aarteeni."
Paula tarttui itse vielä nauhaan ja sitoi kolme, neljä solmua lisää,jotta se kestäisi. Yhtäkkiä hän heristi korviaan: "Kuule, kuule, täti,mutta nyt tuleekin jotain todella hauskaa."
Ylhäältä korkeudesta kajahti iloinen laulu, välillä kuului aina pitkä,kaikuva joikaus, sitten taas laulettiin. Naiset katsahtivat ylös, muttaeivät saattaneet huomata yhtään elävää olentoa. Polku kulki suurissamutkissa, milloin korkeitten pensasten, milloin ulkonevienkallionkielekkeiden välitse, niin että alhaaltapäin saattoi nähdä vainlyhyviä osia siitä. Mutta nyt syntyi äkkiä elämää polulla, ylhäällä jaalhaalla, kaikkialla, mistä kapea tie oli näkyvässä, ja yhä lähempää jakovemmin kuului laulu.
"Katso, katso, täti, tuolla! Täällä! Katso tuolla! Katso tuolla!" huusiPaula suuresti ihastuksissaan, ja ennenkuin täti ennätti katsahtaakaan,tuli kolme, neljä vuohta hypellen alas, ja yhä enemmän ja enemmän niitäilmestyi, kullakin oli pieni kello kaulassa, niin että kilinää kuuluijoka taholta. Joukon keskellä tuli vuohipaimen juoksujalkaa ja lauloijuuri parhaillaan laulunsa loppuun:
"Ja talvellakin laulan,
Ei itkeä saa,