Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
Paul Bourget
Suomentanut G. C. [Gertrud Colliander]
Otava, Helsinki, 1909.
I. Unelmia.
II. Entisyys.
III. Levottomuutta.
IV. Pikku Adèle.
V. Yö.
VI. Joulukuusen ympärillä.
VII. Pauline Raffraye.
VIII. Heräävä vaisto.
IX. Heräävä vaisto (jatkoa).
X. Puhdas omatunto.
XI. Kärsimyksen tie.
XII. Onnensa raunioilla.
XIII. Luvatun maan toinen ranta.
Kreivitär Louise Scilly oli sanonut tyttärelleen Henriettelleja Francis Nayrac'ille, tuon sievän lapsukaisen sulhaselle: —"Menkää hiukkasen kävelemään elkääkä huoliko minusta, odotan teitätässä. En tahdo, että vanhat kasvoni pilaisivat teiltä tämänkauniin aamun…" Ja hän oli istuutunut veistoksilla koristetullemarmoripenkille, jonka vieressä oli ruusupensas, tuommoinen, jonkahennot, miedosti tuoksuvat kukat pitkin talvea kaunistavat suloisenSisilian pensas-aitoja. Oli marraskuun loppupuoli, ja taivaallisenläpikuultava ja hienosti mutta tuntuvasti lämmittävä valo ympäröi,kietoi ja hyväili Villa Tascan puutarhaa, tuota vieraanvaraisenylimyksen oikun luomaa keidasta, hyvin tuttua kaikille niille,joita matkan sattumat tai heikontuneen terveyden huolet muutamaksikuukaudeksi karkoittavat Palermoon. Nämä viimeksimainitut nekreivittärenkin olivat tuoneet tänne. Lähdettyään Parisista kohtaensimäisten syyssumujen tultua, lopullisesti parantuakseen sangenankaran keuhkokuumeen seurauksista, oli hänen täytynyt pysytellähuoneessaan kolme viikkoa, uuden taudinkohtauksen vangitsemana.Vasta viisi tai kuusi päivää sitten hän oli alkanut liikkua ulkona.Kasvojen kalpeus alkoi käydä vähemmän huomattavaksi. Tointumisenhämärä huumaus loi hiukan virkeyttä hänen laihtuneille poskilleen,väsyneille silmäluomilleen, kellastuneelle otsalleen. Hopeallehohtaviin hiuksiin sekoittuneet vaaleat juovat näyttivät entistäänkultaisemmilta, ikäänkuin nuoruuden viehätyskin olisi ollut elpymässätaudin ja huolien ennen aikojansa uuvuttamassa viisikymmenvuotiaassanaisessa. Hänen kuumeesta kuihtuneet huulensa aukenivat hengittämäänlämpiävää ilmaa, johon sekoittui ruusujen ja metsiköiksi istutettujenharvinaisten, hyvänhajuisten puiden tuoksua. Hänen siniset silmänsä,joiden sini oli liian kirkas, niinkuin on ihmisellä, jonkaelinjuuret ovat järkähtyneet, sattuivat harhaellen milloin ihaniinsypressikuusiin, milloin jättiläismäisiin seetripuihin, milloin taaskiintyivät näitä ympäröiviin kasviryhmiin, joiden troopillinen luonneilmaisi Afrikan läheisyyttä. Kalvakkaat aloet vääntelivät viidakkojensiimeksessä karvaisia tikarejansa. Taatelipalmut huojuttelivatverkalleen tummanvihreitä sulkiansa. Kaktuskasvit ojentelivatpiikkisiä, lapiomaisia oksiaan, joista pilkisti sinipunerviahedelmänalkuja. Kuvapatsaat hohtivat valkeina vihannuuden lomasta,ja itse huvila suljettuine ikkunaluukkuineen näytti tässä aamupäivänrauhassa ja kirkkaudessa kätkevän sulavan vaaleaksi maalatunpäätypuolensa taa autuuden unelman.
* * * * *
Tässä ympäristössä, jonka yksinäisyyttä elähytti ainoastaan lehtienkahina tai joutsenen lentoyritykset, kun se leikatuin siivin viistipienen lammikon tyynenä päilyvää pintaa, äidin silmät palasivatlakkaamatta siihen laajan ja valoisan puutarhan osaan, missä hänentyttärensä asteli sulhasensa rinnalla. Heidän hidas, epämääräinenja hajamielinen käyskentelynsä — käyskentely, jok