E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
Kirj.
OSMO IISALO [Eino Railo]
WSOY, Porvoo, 1916.
Sopusuhtaisena ja kauniisti sinertävänä patsaana kohosi nuotion savukuulaaseen ja aivan tyyneen aamuilmaan. Syyskesän hämärä ja kostea yöoli muuttunut kirkkaaksi ja kauniiksi aamuksi, antaen vain kaikkiallakimaltelevien kastepisarain todistaa äskeisestä kosteutensarunsaudesta. Nuotion päällimäinen tukki oli paksuudestaan huolimattapalanut melkein ontoksi ja oli parhaillaan kokoon riutumassa,osoittaen sen vierellä lepäävien miesten viettäneen pitkän jalevollisen yön. Vieläkin he nukkuivat raskaasti ja huolettomasti,raukeina rakovalkean tasaisessa hauteessa.
Toinen heistä — heitä oli nimittäin vain kaksi — oli pienenläntä,vanhemmanpuoleinen mies, jonka parrassa ja nahkalakin alta näkyvässätukassa oli runsaasti harmaita haivenia. Mutta iho oli terveentuntuista, vasken väristä, kuin ainakin sen, joka elää alituisestiulkoilmassa, ja voimakasjänteisestä kaulasta saattoi päättää, ettähän oli vielä parhaissa voimissaan ja pienuudestaan huolimatta sangenarvossa pidettävä vastustaja. Hänen pukunsa oli omituinen sekoitusmuinaista suomalaisten pukua sekä nahkaa, ja saattoi nähdä, ettähän oli ollut pakotettu itse sitä paikkaamaan niillä apuneuvoilla,jotka saatavissa olivat. Mutta sitä katsellessa kiintyi silmäkuitenkin hetimmiten hänen vyötäisillään olevaan vyöhönsä, jostahänellä riippui suuri tuohituppinen puukko, tulukset, useita isojahampaita, kaikellaisia helyjä sekä koristeita, joiden laadusta jatarkoituksesta ei ensi hetkessä voinut päästä selville. Kun katsoisiinä nukkuvaa ukkoa ja koetti saada lian ja ahavan läpi selkoa hänenkasvonpiirteistään, rupesi äkkiä tuntumaan, että tuo äijä tuossa olienemmän kuin mitä vaatimaton ulkoasu saattoi antaa aihetta luulla.
Hänen toisella puolella nukkuva toverinsa oli nuori, pitkä jaharteikas mies, jonka kasvot herättivät heti huomiota jaloillapiirteillään. Ruokkoamattomasta tukasta, joka vaaleana ja tiheänäpursusi esiin hänen kairalakkinsa alta, ja kasvojen likaisuudestahuolimatta näki hänet heti kauniiksi ja miehekkääksi mieheksi, jonkavartalo pitkälläänkin todisti notkeutta ja voimaa. Hänelläkin olivyössään pitkä puukkonsa, mutta ei kaikkia niitä muita koristeita,jotka toisella näyttivät olevan niin tärkeinä varusteina.
Petäjän oksassa nuotion vierellä riippui kaksi konttia sekä joustaja nuolipussia; kaksi keihästä oli puuta vasten pystössä. Toisenkeihään kärkeen oli pistetty mehevä punainen lihapalanen, ikäänkuinvalmiiksi käristettäväksi. Vieressä männyn juurella olevat lihavaratsekä poronkarvatukot siellä täällä todistivat, että miehet olivatedellisenä päivänä hankkineet itselleen peuran lihaa muonaksipitemmäksi ajaksi. Tyytyväisenä ja täysivatsaisena nukkui siinäniiden vierellä punainen pystykorva, väliin unissaan murahdellen.Kun vielä mainitaan pari kirvestä sekä joukko ruokatalouden alaankuuluvia vehkeitä, on päästy selville pää-asiallisimmasta kalustostatällä leiripaikalla, jonka sekasortoinen asu siellä täällä osoitti,että se luultavasti oli vasta edellisenä päivänä siksi valittu.
Täydellisessä turvallisuuden tunnossa olivat miehet nähtävästilevolle panneet ja yönsä viettäneet; varmaan se olisi kuitenkinhiukan häiriytynyt, jos he olisivat tienneet, että tuolta tuulenalta, rinteeltä heidän yläpuolellaan, kurkisteli paikalle varovastija aivan risunkaan risahtamatta mies, jonka kasvojen ilmeestä hetinäki, että hän oli makaajille outo. Kummissaan ja säikähtyneenä,varovasti näreen takaa kurkottaen, hän sieltä katseli, aivan kuin eiolisi tahton